Eli siis, oli synkkä ja myrskyinen yö... Tai no, päivällähän se tapahtui eikä siellä mitään myrskyä ollut, mutta kuitenkin oli tullut aika aloittaa Ivianin uuden levyn nauhoitukset, ja meikäpojallehan se ensimmäinen nakki napsahti, rumpalin uran kun valitsin aikanaan.
Asiaan siis, rummut kun oli saatu mikitettyä ja pari kuppia kahvia imettyä, oli aika käydä töihin, ensimmäisenä lähti työnimi di-di-di-di-di, nopeatemponen mättökappale joka kuitenkin saatiin yllättävän vaivattomasti purkkiin, toisin kuin seuraava kappale, joka kantoi työnimeä Terminator.
Muistan kun teimme tuota kappaletta, Tomminen huusi joka väliin "Heitä siihe jotai kikkailua", "Kikkaile siihenki jotai", "Heitä jotai iha hullua kikkailua siihenki kohtaan". Eihän siinä muuten mitään ongelmaa ollut tuossa nauhottamisessa, mutta kun nuo tahtilajit pariin kertaan vaihtuvat kappaleen aikana, ja metronomi nakuttaa neljäsosia vai mitä ne nyt oli, niin joutui eräänkin osan pariin kertaan ottaan uudestaan, tämä kappale lyötiin kaikenlisäksi sisään ilman että Allu tykitti tarkkaamossa taustakitaraa, eli ulkomuistista jouduttiin pelaamaan koko paska läpi.
Kun kappale sitten vihdoin saatiin purkkiin, käytiin "Vittubiisin" kimppuun joka saatiin huomattavasti edellistä kappaletta helpommin nauhalle. Sitten oli vuorossa tämän session viimeinen kappale, joka kantaa työnimeä "Oksakynttilä" (Kappale on VANHA! Tehty ennenkuin edes liityin bändiin, eikä ne apinat oo vieläkään keksiny sille oikeaa nimeä!) Joka heitettiin "melkein" ykkösellä purkkiin, tämä kappale tultiin kuitenkin nauhottamaan seuraavissa sessioissa uudestaan, sillä kiireessähän emme huomanneet että siellähän meni pari kohtaa aivan munilleen. Näin oli siis puolet kappaleista saatu nauhalle, muut lähtivät juomaan kaljaa, minä töihin (prkl...)
Seuraavat sessiot olivat pari viikkoa myöhemmin, ja tarmoa sekä intoa puhkuen hyppäsin jälleen apinanraivolla, jo tulevan voiton maku suussani rumpujen taakse.
Mutta homma ei ollutkaan niin helppo kuin mitä luulin..
Oli aika nauhoittaa "Rakkauslaulu" (sama homma tässä kuin oksakynttilässä, vanha biisi, ei oikeaa nimeä, on se perkele kumma!!) tiesin jo alusta asti että tässä herkässä kappaleessa on yksi kovemman luokan haaste, sillä eräs välikohta sisältää tuplabassari kuvion, joka ei ole meikäläiselle helpoimmasta päästä. Tietoisena siitä että se on joka keikalla ja treeneissä mennyt munilleen, aloitin kuitenkin kappaleen soittamisen narulle, ja hyvinhän kaikki meni siihen tiettyyn pisteeseen asti...
Tupakkia paloi, kahvia kului, ärräpäät halkoivat ilmaa, ku ei kule nii ei kule! Kuinka voi yksi, noin 25 sekuntia pitkä kohta aiheuttaa niin paljon päänvaivaa! Kaikkeni antaneena olin jo valmis epätoivoisimpaan ratkaisuun koko rumpalin urani varrella (eli oli tarkotus yrittää soittaa tuo kohta käsillä pedaaleita polkien) mutta sekin meni munilleen! Toivo oli jo melkein menetetty, kunnes kokeilin vetää kyseistä kohtaa kantapäät maassa (normaali tyylini on soittaa kantapäät ilmassa) ja jumppahuiti! Sehän onnistui! Voitokkaana, riemuissani paukuttelin kappaleen loppuun narulle, ja lopputulos oli kelvollinen.
Kun edellisen kappaleen vaikeudet oli kohdattu, oli "Trioliläpätyksen" vuoro, nimi tulee ilmeisemmin kappaleen introssa, basareita polkemalla tapahtuvasta trioliläpätyksestä. Kappale meni nauhalle ilman suurempia ongelmia, mitä ny sitä perinteistä, "Hei tossa heitti taimi aika pahasti", "Toi kuulosti iha paskalta", "Otetaas vielä kerran". Kun tämäkin kappale oli sittten saatu nauhalle, oli vielä aika pistää Oksat kynttilään kertaalleen kiellon päälle, eli vetästä "Oksakynttilä" uusiks narulle, siinä ei kuitenkaan kauaa mennyt, ja näin oli saatu rummut Ivianin uudelle levylle nauhoitettua. Kertaalleen vielä lopputulokset kuunneltua saatoime hyvillä mielin alkaa miettimään basson ja kitaroiden nauhotusta, niistä kertokoot Wuge ja Alpertti seuraavassa osassa!
-Jope-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti